maanantai 19. syyskuuta 2016

Viime viikolla

Vaihdettiin yläkaari ja lisättiin muutamia voimaketjuja sinne tänne. Katsottiin purenta ja alkaa kuulemma näyttää jo hyvältä. Vasemmalla puolella taaimmaisen hampaan yläpuolella ikenessä tuntuu kova kohta, se on kuulemma ruuvin pää! Harvoissa tapauksissa voidaan joutua poistamaan, jos aiheuttaa jotain vaivaa. Toivotaan että ei. Lenkit muuten entiseen malliin, mutta ei tarvitse enää pitää tuplia. Yksi per puoli. Varattiin kolme jatkoaikaa ja sain kuulla, että pääsen näistä raudoista eroon jo marraskuussa! Voipa olla omituinen tunne. Ensimmäinen aika lokakuulle, jossa kaarenvaihdot vielä viimeisen kerran ja katsotaan tarvitseeko jotain pientä hienosäätöä vielä. Kaksi muuta aikaa marraskuulle peräkkäisinä päivinä. Ensin aika suuhygienistille, jossa otetaan jäljennökset ja puretaan yläpuoli. Seuraavana päivänä alapurku, retentiokaari (alaetualueelle kiinnitettävä teräslanka) + ylös irrotettava muovilevy (retentiokoje), joka on valmistettu edellisenä päivänä otettujen muottien mukaan. Jess!!!:) Sitten alkaakin ylläpitohoito, jolla estetään hampaiden palautuminen virheasentoon.